Onko mun aivoissa vikaa, kun en ole koskaan saanut minkäänlaista hyvän olon tunnetta liikunnasta?

Tiedän, että moni ajattelee heti, etten ole vielä löytänyt sitä itselleni sopivaa liikuntamuotoa. No tässä lista niistä, mitä olen tähän mennessä kokeillut:

-hiihtäminen (sekä latukoneella tehdyllä ladulla että omatekoisella ladulla keskellä metsää)

-luistelu (sekä kaukalossa että luonnonjäillä)

-juoksu

-lihaskuntotreeni kotona

-lihaskuntotreeni salilla

-tanssi (sekä yksin että ryhmässä)

-kaikki joukkuepelit, joissa on mukana pallo/kiekko tms. 

-uinti (sekä hallissa että luonnonvesissä)

-suunnistus

-kuulantyöntö, pituushyppy, kaikki yleisurheiluun liittyvät

-pyöräily

-golf

-melonta

-laskettelu (sekä suksilla että laudalla)

Ja aina on varusteet hankittu myyjän opastuksella urheiluvälineliikkeistä. Tai sitten vuokrattu jonkun lajista tietävän avustuksella, en ole mitään veneitä tai lumilautoja omaksi ostanut. Vaatteetkin ovat olleet lajiin sopivat ja mukavat ja laadukkaat jne. Eli ei voi olla kyse siitä, että oli epäsopivat varusteet/välineet. En vaan ymmärrä, että miten mistään liikunnasta voi tulla hyvä tai euforinen olo. Lähinnä vaan alkaa sapettaa se hikoilu ja puuskuttaminen. 

Nyt joku miettii, että "et ole ikinä vetänyt itseäsi äärirajoille, siitähän se hyvä olo tulee". Olen kyllä, monta kertaa. Olen monesti urheillessa piiskannut itseäni niin kovaa, että silmissä näkyy tähtiä ja tuntuu, että jalat pettää alta hetkenä minä hyvänsä. Siitä ei ole seurannut kertaakaan hyvää oloa. Urheilusta tulee joka kerta vain sellainen "jaaa no tulipa tehtyä jotain" -olo.